Vihreitä eri puolilla Suomea

LAURI KAUNISAHO

Olen vihreä paikallisaktiivi ja metsäinsinööriopiskelija, joka sahailee Itä-Suomessa Keiteleen ja Joensuun väliä.

Kotikonnuillani Keiteleellä olen ekan kauden valtuutettu ja valtuuston II varapuheenjohtaja. Kuntani historian ensimmäisenä vihreänä päättäjänä on ollut avartavaa, joskin ajoin haasteellista työskennellä. Silti ilokseni esim. tuulivoimaprojekteihin on suhtauduttu myönteisesti – tällainen sähköntuotanto on pikkukunnille arvokas mahdollisuus taloudellisessakin mielessä.Hommaa tosiaan riittää. Haaveissani on uusi suojelualue eräälle kunnan omistamalle lintukosteikolle. Lapin eteläpuolella on liian vähän rauhoitettuja vesiä ja metsiä. Sen faktan muuttamiseen tarvitaan sinnikästä työtä maakunnissa. Pikkuhiljaa, onneksi koulunkin puolella pääsee olemaan luonnon parissa.

Metsäalaa muutetaan sisältä käsin.

JENNI KUISTI

Olen Jenni Kuisti, maaseutu- ja erävihreiden varapuheenjohtaja Alajärveltä. Olen ammatiltani sosiaalityöntekijä, sen lisäksi olen maa- ja metsätalousyhtymän osakas.

Asetuin ensimmäisen kerran ehdolle kuntavaaleissa 2012. Vaaliliiton myötä pääsin varavaltuutetuksi ja jäseneksi tarkastuslautakuntaan 2017. Kuntavaaleissa 2021 minusta tuli ensimmäinen vihreä kaupunginvaltuutettu  Alajärvellä. Olen myös Etelä-Pohjanmaan ainoa vihreä aluevaltuutettu.

Maaseudun viherryttäminen on pitkäjänteistä työtä. Se vaatii hyvien keskusteluyhteyksien luomista ja vaalimista maaseudun asukkaiden ja esimerkiksi maatalousyrittäjien kanssa. Uskon, että vihreistä tulee koko ajan näkyvämpi vaihtoehto myös maaseudulla, sillä meillä on ratkaisuja joiden avulla selvitä ja menestyä muuttuvassa maailmassa. Tämän näkyväksi tekemiseen tarvitaan meitä maaseudun vihreitä, ja sen eteen työskentelen maaseutu- ja erävihreissä.

RAMI KÄKÖNEN

On aika vaikea ajatella, että vuoden 2017 keväästä on vain 6 vuotta aikaa. Tuolloin olin politiikan vasta-alkaja, suorastaan untuvikko. Muutamaa kuukautta aikaisemmin lähipiirini oli ilmiantanut minut ehdokkaaksi kevään 2017 kuntavaaleihin. Kotikunnassani Maskussa vihreillä oli vain yksi valtuutettu, eikä lainkaan paikallisyhdistystä. Niinpä vaalien alla oli kerättävä ympärille joukko ehdokkaita. Vaaleissa onnistuimme 10 ehdokkaan listalla nostamaan vihreät 4 valtuutetulla kertaheitolla Maskun puoluekartalle ja samaan hengenvetoon tiivis ja aktiivinen ryhmämme polkaisi pystyyn myös oman paikallisyhdistyksen, Maskun vihreät. Valtuustoryhmämme on saanut puoluerajat ylittävää tunnustusta, ehkä jopa kunnioitustakin yhtenäisyydestämme ja päätösten taustoihin perehtymisestämme. Niinpä itseämme ei kovasti edes yllättänyt, että oikeiston jytkyvaaleissa 2021 valtuutettujemme määrä ei pudonnut ja itse olen tällä kaudella saanut olla vaikuttamassa kotikuntani päätöksentekoon kunnanhallituksessa. Innostus poliittiseen vaikuttamiseen vei heti alusta aika vauhdilla ja tällaiseen poliittiseen teini-ikään ehtineenä olen päässyt katsomaan puolueen toimintaa puoluevaltuuskunnan jäsenenä ja myös Varsinais-Suomen piirin hallituksen jäsenenä. Viime eduskuntavaalien jälkeen olen saanut myös tilaisuuden olla mukana itselleni tärkeäksi kokemassa maanpuolustuksen valtakunnallisessa ohjaustyössä vapaaehtoisen maanpuolustuksen neuvottelukunnan varajäsenenä. Tänä keväänä on sitten edessä poliittinen ”aikuistuminen”, kun olen ehdokkaana eduskuntavaaleissa. Oli tulos mikä hyvänsä, niin tulevaisuudessakin olen tekemässä kaikkeni yhdenvertaisemman ja turvallisemman Suomen hyväksi.

MIRKA SOINIKOSKI

Evo on Etelä-Suomen suurin yhtenäinen metsäalue ja tarjoaa elinympäristöjä erityisesti lahopuusta elävälle uhanalaiselle lajistolle. Luontokadon pysäyttäminen vaatii eliölajeille lisää elintilaa ja suojelualueita, Montrealin sopimuksen tavoitteiden mukaisesti. 

Evolle on ehdotettu maailman ensimmäistä tiedekansallispuistoa. Tieteen hyödyntäminen osana kansallispuistoa mahdollistaisi uusia toimintoja ja edistäisi myös alueen virkistyskäyttöä.

Ympäristöministeriön selvitys tukee Evon tiedekansallispuiston perustamista. Lisäksi Helsingin yliopisto sekä Lammin biologinen asema, monet paikallisjärjestöt ja Hämeenlinnan kaupunki puoltavat kansallispuiston perustamista. Kolmas kerta toden sanoo – tulevalla hallituskaudella Evon tiedekansallispuistosta on tehtävä totta.

JONATHAN HEMMING

Jag heter Jonathan Hemming och är byggnads- och miljöansvarig på Stundars friluftsmuseum samt ordförande för Finlands svenska gröna rf.

För två år sedan gick jag med i De Gröna och det har gett mig många nya vänner runt om i landet. Människor som passionerat jobbar för en mera etisk och hållbar värld. Jag trivs jättebra!

Just nu är jag föräldraledig med vår ettåring, samtidigt som jag ställer upp i riksdagsvalet. Som kandidat är möjligheten att styra dagens program en fördel, samtidigt som det förstås är ett heltidsjobb att vara hemma med barnen. Lyckligtvis har vi mor- och farföräldrarna nära till hands.

Inom Finlands svenska gröna satsar vi nu stort på att få De Grönas politik att nå svenskspråkiga runt om i landet. Det verkar finnas efterfrågan på ett alternativ till det parti svensktalande av tradition har röstat på.

Pin It on Pinterest