Ajankohtaista
Vihreät blogit, tiedotteet ja kannanotot.
5 pointtia metsäpolitiikkaan
Kunnissa tehdään tärkeitä päätöksiä Moni kunta on iso metsänomistaja, joten kuntien päätöksenteko on metsienkin näkökulmasta olennaista. Kuntien metsiä kannattaa hoitaa monitavoitteisesti. Suojella osa metsämaasta, huolehtia etenkin asutuksen lähimetsien virkistys- ja...

Luonnonsuojelunneljä intressiä,ja miksi luonnolle tarvitaan markkina-arvo
Moni meistä on joskus turhautunut julkista metsäkeskustelua seuratessaan. Saattaa tuntua, että sinänsä oman alansa asiantuntijoiksikin luettavat ihmiset sortuvat tunnepohjaiseen argumentaatioon ja puhuvat toistensa ohi. Varsinkin sosiaalisessa mediassa metsätalouden...
8 askelta kohti vihreämpää maaseutua paikallispolitiikan keinoin
1. Minimoidaan ruokahävikkiä Paras tapa tukea kestävää ruokapolitiikkaa on ruokahävikin minimoiminen. Kunnissa ruokahävikkiä voidaan suitsia monella eri tapaa. Edistetään kuntapalveluissa hävikkiruoan myyntiä, hävikkiruoan jatkokäyttöä sekä jakelua tarvitseville....

Metsät muuttuivat nielusta päästölähteeksi- mitä nyt?
Metsät ovat muuttuneet nielusta päästölähteeksi, kertoo Luonnonvarakeskuksen tuore vuoden 2023 ennakkotieto (Kasvihuonekaasuinventaarion ennakkotiedot 2023). Metsänielu on ollut olennainen osa ilmastostrategiaa, joten jotain on merkittävästi nyt muutettava. Aiemman,...
Puheenjohtajaksi on valittu Minna Hölttä Valkeakoskelta, varapuheenjohtajana jatkaa Terhi Vesterinen.
Vuosikokouksessa 29.10.2024 valittiin MeVin uusi hallitus sekä uusi puheenjohtaja. Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin: Ville Aarnio, Venla Avelin, Sampsa Heinonen, Thomas Snellman, Petri Leinonen ja Terhi Vesterinen. Varajäseniksi valittiin: Silja Keränen,...

Aluepolitiikan uusi aika
2020-luvun alkuvuosia on leimannut tarpominen kriisistä toiseen. Ensin tuli korona ja sitten sota Eurooppaan. Sota taas johti energiakriisiin ja voimakkaaseen hintojen nousuun. Toivon todella, että sota Ukrainassa päättyy mahdollisimman pian Venäjän joukkojen...