Kun ihminen oppi keräilyn, kalastuksen ja metsästyksen lisäksi viljelemään maata, vapautui aikaa muuhunkin kuin ravinnon hankkimiseen. Mitä teknistyneemmäksi toimintamme on kehittynyt, sen pienempi osa ihmisistä toimii alkutuotannossa. Ruuan matka globaalissa taloudessa pellolta pöytään pitenee ja viljelijän osuus ruuan hinnasta pienenee.
Suomessa luomuviljelijä lypsää maitoa, josta tehdään luomujuustoa. Ghanassa kaakaonviljelijä tuottaa raaka-ainetta reilun kaupan suklaaseen. Jokaisen elintarvikkeen alkulähteellä toimii viljelijä, jonka työhön raaka-aineen laatu perustuu. Elintarviketeollisuus ja kauppa ottavat kuitenkin leijonanosan lopputuotteen hinnasta. Valtiovalta – ei markkinatalous – päättää, minkä hintainen ja miten omavaraisesti tuotettu jokapäiväinen leipämme on.
Euroopan Unioni on maatalouden tukipolitiikassa periaatteellisesti samoilla linjoilla kuin Suomi ennen liittymistään EU:iin. Elintarvikkeiden hinnat tulee pitää kohtuullisen edullisella tasolla, huoltovarmuutta pidetään kansallisesti yllä ja viljelijöille turvataan kohtuullinen toimeentulo. Euroopan Unionissa tukipolitiikan agendalle nousivat lisäksi ympäristöasiat; vesiensuojelu, luonnon monimuotoisuuden huomioiminen, tuotantoeläinten hyvinvointi ja luonnonmukainen viljely.
Maaseutu- ja erävihreät ry pitää tärkeänä, että nyt neuvotteluissa käsiteltävää Euroopan yhteistä maatalouspolitiikkaa (CAP) vuosille 2014-2020 kehitetään ympäristöä ja ilmastonmuutosta entistä paremmin huomioivaan suuntaan. Edellytämme, että lupaus byrokratian vähentämisestä todella toteutetaan. Maksimitukien kattoa laskemalla voidaan hillitä suurien, teollisten yksiköiden syntymistä. Luonnonmukaisen viljelyn tehokkaampi tukeminen auttaa vastaamaan kasvavaan kysyntään ja lisää myös huoltovarmuutta.