Britanniassa, entisessä kotimaassani, metsästys on vain harvojen harrastus. Siihen liittyy herraskainen maine, sillä metsästys on maanomistajan oikeus ja muutoin rangaistava teko. Metsästämään pääsee rikkaan tilallisen kutsusta tai nykyisin yhä useammin turistina, joka saa pulittaa päivän ampumisestaan tuhansia. Elävän olennon hupiampuminen ei kuitenkaan ole oikein.
Meillä metsästys on kaikille avoin harrastus ja liittyy läheisesti ruoanhankintaan tai petokantojen säännöstelyyn. Suomalaiset ovat osanneet elää luonnon kanssa sovussa, ja metsistä on haettu niin ravinto kuin virkistyskin. Monelle metsästäjälle pääpaino onkin riistanhoidossa ja retkeilyssä. Entisenä kasvissyöjänä riista on mielestäni luomulihan ohella eettistä lihaa. Onhan riista saanut elää juuri sellaista elämää luonnossa, kuin sen kuuluukin.
Metsästystoimintaa kohtaavat kuitenkin uudet haasteet. Maaseudun autioituessa markkinaehtoinen metsästys on saamassa jalansijaa ja joillakin alueilla kulttuurien yhteentörmäyksiltä ei olla vältytty. Jottei riistan, luonnon ja paikallisuuden kunnioitus jäisi huomiotta kaupunkilaisturisteilta, metsästystä tarjoavien firmojen olisikin fiksua tehdä yhteistyötä alueen metsästysseurojen kanssa.
Metsästys- ja rahoitussäännösten muututtua pienriistan pyynti on hiipumassa ja keskityttäessä vain tiettyihin lajeihin, katoaa myös luonnonsuojelullisesti tärkeitä metsästystaitoja. Varislinnut uhkaavat nyt pikkulintu- ja sorsakantoja ja vieraslajit kuten supi lisääntyvät ilman luonnollisia vihollisia. Ekologisen kokonaisuuden kannalta olisi jälleen tärkeää kehittää laji- ja lajiryhmäkohtaista metsästystä.
Lopuksi, kuten tässäkin lehdessä on todettu, suomalainen metsästys on ukkoutumassa. Lasten ja nuorten mukaan innostaminen on luontoa kunnioittavan metsästyksen säilymisen elinehto. Tieto-taidon siirtäminen uusille sukupolville ja yhteistyö vaikkapa koulujen kanssa riista- ja eräkasvatuksessa voisivat auttaa nuoria arvostamaan, ei vain muodikkaita pellosta pöytään-tuotteita, mutta myös “metsästä pöytään”-elintarvikkeita kuten riistaa, marjoja ja sieniä.
Suomalainen metsästystoiminta on mitä parhainta luonnonsuojelua. Pidetään se sellaisena – sekä jokamiehen ja jokanaisen harrastuksena.
Anne Bland
Maaseutu- ja erävihreiden puheenjohtaja
metsästysseuran jäsen
Kirjoitus julkaistiin Jahti-lehdessä syyskuussa 2012.
Sain loppukesästä puhelinsoiton Metsästysliiton toimitusjohtajalta ja Jahti-lehden päätoimittajalta, Panu Hiidenmieheltä. Hän kun oli kuullut, että Satakunnassa on yllättävä tapaus: vihreä nainen, joka kuuluu metsästysseuraan, ja pyysi Jahti-lehteen kolumnia.
Siinä oli sitten hyvä korjata tämäkin virhekäsitys. En todellakaan ole ainoa vihreä tässä maassa, joka kuuluu metsästysseuraan. Jopa niinkin korkealta tasolta kuin ministeri Heidi Hautalan kansliasta löytyy metsästyskortin omaava nainen. Lehdistöavustaja Sallamaari Muhonen kuuluu mökkipaikkakunnallaan Hirvikosken eränkävijöihin. Ministerin kansliassa on jopa kovasti odotettu, milloin vuorineuvokset hoksaavat tämän ja kutsuvat kanslian jahtiin. Ministeri itse kun on erinomainen riistakokki!