Uudenmaan vaalipiiri

Johanna Karimäki, 46, Espoo

Olen Uudenmaan kansanedustaja, kahden nuoren äiti ja biokemian diplomi-insinööri. Ennen eduskuntaa olin tutkijana TKK:lla. Tutkin entsyymejä, joiden avulla tehdään teollisista prosesseista ympäristöystävällisempiä. Harrastan retkeilyä, mökkeilyä ja kuntosuunnistusta.

Eduskunnassa olen tehnyt työtä lapsiperheiden, hyvinvointipalveluiden, luonnonsuojelun sekä työllisyyden eteen. Pidän tärkeänä sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja ilmastonmuutoksen torjuntaa. Olen puolustanut vammaisten oikeuksia eduskunnan Vamyt -ryhmän puheenjohtajana. Olen keskittynyt talouskysymyksiin, turvallisuuteen ja ihmisoikeuksien puolustamiseen tarkastusvaliokunnassa ja lakivaliokunnassa.

Pidän tärkeänä sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus tarvitaan. Koulutus on oltava kaikkien ulottuvilla, tieteeseen ja tutkimukseen on panostettava. Ilmastonmuutoksen torjunnassa Suomella on hyvät edellytykset olla puhtaan teknologian ja uusiutuvan energian edelläkävijä.

Ikäihmiset ovat rakentaneet maamme hyvinvoinnin, heille on taattava turvallinen vanhuus. Elämässä tarvitaan myös taidetta ja kulttuurin viljelyä.

Minulle maaseutu on puhdasta lähiruokaa, metsää ja lapsuuden mummula. Olen ollut eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen ja sitä kautta maaseudun hyvinvoinnin rakentaminen on tullut entistä tärkeämmäksi työssäni.

Suomen lajirikas luonto ja vesistöt on suojeltava. Haluan, että meitä seuraavat sukupolvet saavat leikkiä lumessa ja uida Itämeressä. Haluan tehdä jatkossakin työtä Suomen parhaaksi.

Kärkiteemat

Luonnonsuojelu, ilmasto, terveys ja koulutus

http://www.johannakarimaki.fi
https://www.facebook.com/karimakijohanna
https://instagram.com/johannakarimaki
https://twitter.com/johannakarimaki

Pin It on Pinterest